15 Bravo | Torres pelasi lontoolaisseurassa ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan yhteensä 49 ottelua ja teki niissä 11 maalia.[67]. 8 Xavi | 3 Piqué | 5 Puyol | 4 Martínez | [4] Noin seitsemänvuotiaana hän siirtyi kenttäpelaajaksi ja hyökkääjäksi. Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | Fernando Torres 82 - live prices, in-game stats, comments and reviews for FIFA 14 Ultimate Team FUT. Torres teki Liverpoolin kanssa 28. toukokuuta 2009 julkistetun jatkosopimuksen, jonka hän allekirjoitti 8. elokuuta 2009. 11 Pedro | 7 Villa | 18 Arbeloa | Hän viimeisteli juhlaottelussaan kaksi maalia, jonka lontoolaisseura vei nimiinsä numeroin 3–0. He is famous for his many goals for the Spain national football team and because he made the winning goal during the UEFA Euro 2008 final.. [5] Torres onnistui vakuuttamaan kykyjenetsijät ja näin hän sai siirron seuraan vuonna 1995. [43] Hän pelasi kauden ensimmäisen ottelun 14. elokuuta 2010 sarja-avauksessa Arsenalia vastaan. Will Torres be Kop's new God or just another Fernando? Kaudella 2012-2013 Torres onnistui tekemään huikeat 22 maalia. [44] Maali oli hänen 50. [25] Loukkaannuttuaan vuoden 2010 MM-kilpailujen karsintaottelussa hän joutui olemaan sivussa arviolta noin kaksi viikkoa. Fernando Torres talks to Martin Samuel: Liverpool's Spain superstar on Kaka, feeling at home and the battle to stop Manchester United's title chase, Torres asegura que habría sido "un gran portero". 3 Piqué | 11 Pedro | 7 Villa | 14 Alonso | We will send you an email containing further instructions. 22 Juanito | 7 Villa | The problem with these items is that they're too good to be cheap, but not really good enough to justify burning a huge amount of assets for an untradeable because they'll only last in your team a couple months before you get something much better. Torres aloitti uransa Atlético Madridin junioreista. 23 Jan 2015. Torres pelasi vuonna 2001 Englannissa alle 16-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa, jonka Espanja voitti ja jossa hänet valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.[80]. 2 Capdevila | Hän teki seuraavalla kaudella 2006–2007 14 maalia. [22] Hän päätti kautensa 24 maalilla, osumalla vielä kertaalleen sarjan viimeisellä kierroksella Tottenham Hotspuria vastaan. How do I add a profile picture or change my current picture on SoFIFA? His overall rating is 108. [56], Kauden avausottelussa 14. elokuuta 2011 Chelsea kohtasi vieraskentällä Stoke Cityn, joka päättyi maalittomaan tasapeliin. Loppuottelu venyi rangaistuspotkukilpailuun, jonka Villarreal vei lopulta nimiinsä 3–1. 3 Piqué | 13 Mata | EA Sports ha rilasciato il 28 dicembre una sfida creazione rosa dedicata alle icone: stavolta è il turno di Fernando Torres nella versione Icon Mid. 19 Cañizares | Torres nimettiin joukkueen kapteeniksi 19-vuotiaana. Fernando Torres Mid Icon - FIFA 21 - 88 rating, prices, reviews, comments and more ... At some point in the night, one of my mates sent a video and an update on 88 Fernando Torres and how well he had been performing for him. [63] 31. maaliskuuta 2012 Torres teki ensimmäisen maalinsa Valioliigassa sitten kauden avausmaalinsa 19. syyskuuta 2011, kun Chelsea voitti Aston Villan numeroin 4–2. He is the country’s third-highest all-time leading goalscorer, having netted 38 goals for Spain. 17 Güiza | 23 Reina | 21 Villa | 12 Valdés | 20 Juanito | [55] Maali jäi myös lopulta Torresin ainoaksi kaikkiaan 18 pelaamassaan ottelussa puolikkaan kauden aikana lontoolaisseurassa. WhatsApp. [8] Kauden 2003–2004 päätteeksi Atlético sijoittui seitsemänneksi ja jäi näin sijan päähän paikasta UEFA Cupiin, mutta selviytyi kuitenkin UEFA Intertoto Cupiin. Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | 16 Busquets | Matchday Date Venue For Opponent Result Pos. Torres on edustanut maataan kuusissa eri arvokilpailuissa. 4 Albelda | Hän kuitenkin kertoi, että olisi aina sydämeltään Rojiblanco (suom. 17 Joaquín | Join the discussion or compare with others! [34] Rajapyykin saavuttamiseen hänellä meni aikaa 84 ottelua. 23 Reina | [47] Vuoden 2011 ensimmäisessä ottelussa Bolton Wanderersia vastaan hän teki 1–1-tasoitusosuman. 8. juulil 2009 sai Fernando Torres isaks, Olalla ja Fernando tütre nimi on Nora. [62] Seuraavan kerran maalinteossa hän onnistui 18. maaliskuuta 2012 FA Cupin puolivälierissä Leicester Cityä vastaan kaksi kertaa, jonka lisäksi hän antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. 21 Silva | 20 Cazorla | [15] Torresin Liverpool-uran ensimmäinen hattutemppu syntyi syyskuussa 2007 liigacupin ottelussa Readingia vastaan. Sopimus oli kuusivuotinen; siirtokorvaukseksi arvioitiin 36 miljoonaa euroa. Torres on syntynyt Fuenlabradassa Madridin itsehallintoalueella. 6. 8 Xavi | [64], 24. huhtikuuta 2012 Torres otettiin vaihdosta kentällä ottelun loppuhetkillä Mestarien liigan välierien toisessa osassa espanjalaista Barcelonaa vastaan. FIFA 21: solución al SBC de Fernando Torres Icono Medio. [38] Lokakuun 2009 alussa Torres valittiin toisen kerran urallaan Valioliigan kuukauden pelaajaksi, onnistuttuaan viidesti maalinteossa syyskuun aikana. Email. He prefers to shoot with his right-footed and weak foot is 4. 5 Puyol | His has got a 4-star skillmoves rating. [66] 19. toukokuuta 2012 pelatussa Mestarien liigan loppuottelussa saksalaista Bayern Münchenia vastaan, Torres vaihdettiin kentälle ottelun toisella puoliajalla saksalaisten avausmaalin jälkeen. 4 Marchena | Hän myös esiintyi cameoroolissa Torrente 3: El protector -elokuvassa ja 7 vidas -televisiosarjassa. Fernando Torres of Spain before the FIFA World Cup 2006 Qualifier match between Belgium and Spain at the King Baudouin Stadium on October 8, 2005 in Brussels, Belgium. ”poika”). In January 2011, Fernando Torres moved to Chelsea for a fee of £50m. 12 Cazorla | 20 Martínez | [84] 6. joulukuuta 2010 Torresille ja Domínguezille syntyi poika, Leo. 14 Soldado | Ottelussa Aston Villaa vastaan hän loukkaantui reväytettyään takareitensä ja joutui olemaan sivussa kolme viikkoa. 8 Baraja | [30] 1. helmikuuta 2009 hän palasi maalien makuun tehden kaksi maalia ottelussa Chelseaa vastaan. 28. syyskuuta 2013 hän sai punaisen kortin White Hart Lanella vierasottelussa Tottenham Hotspuria vastaan, tultuaan varoitetuksi toisen kerran keltaisella kortilla. 18 Alba | Nad tutvusid 1992. aastal, olles mõlemad oma perega suvepuhkusel. He is currently the most expensive Spanish football player in history. 12 Valdés | 17 Koke | Hän jatkoi maalitehtailujaan myös seuraavan viikon ottelussa osuen kahdesti Manchester Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. win 12,000 fifa points. [12] Madridissa pitämässään lehdistötilaisuudessa Torres mainitsi syyksi lähtöönsä muun muassa halun menestyä Mestarien liigassa, johon Atlético ei hänen edustusjoukkueuransa aikana päässyt. Ensimmäisissä arvokilpailuissaan vuonna 2004 hän ei onnistunut maalinteossa, mutta kaksi vuotta myöhemmin MM-kilpailuissa hän teki kolme maalia. Torres esiintyi näyttelijä Natalia Verbeken kanssa El Canto del Loco -yhtyeen ”Ya nada volverá a ser como antes” -musiikkivideolla. Fernando Torres has got absolutely jacked since retiring from football. [5] Hänet valittiin kolmen pelaajan joukkoon, jotka matkasivat Atléticon testeihin. 3 Piqué | Valmentaja Sáez, 1 Casillas | I received an email that I created a new SoFIFA account, but I didn’t sign up for a new account, 3. [21] Huhtikuussa 2008 pelatussa Mestarien liigan puolivälieräottelussa Arsenalia vastaan hän onnistui maaliteossa ja nosti näin kauden kokonaismaalimääränsä 29:ään, mikä jätti varjoonsa muun muassa entisen Liverpool-legenda Michael Owenin henkilökohtaisen ennätyksen (28).[19]. 16 Senna | [28][29] 3. tammikuuta 2009 hän palasi jälleen loukkaantumisensa jäljiltä FA Cupin ottelussa Preston North Endiä vastaan. He is currently 35 years old and plays as a Striker for Sagan Tosu in Japan. Hän ei pelannut ensimmäisessä osaottelussa loukkaantumisen takia, mutta kykeni pelaamaan toisessa osaottelussa. 14 Alonso | 16 Busquets | 6 Iniesta | 4 Martínez | Kaksi ensimmäistä kauttaan 2001–2003 hän pelasi Segunda Divisiónissa tilastoilla 40 ottelua ja seitsemän maalia. His has got a 4-star skillmoves rating. 15 Ramos | Torresin äidin nimi on Flori Torres Sanz ja isän nimi Jose Torres Sanz. He is playing with number 9. Torres allekirjoitti Japanin liigan joukkueen Sagan Tosun kanssa sopimuksen 10. heinäkuuta 2018. 10 Fàbregas | 13 Mata | How do I change my password on SoFIFA? [3] Hänen isoisänsä ei ollut fanaattinen jalkapallokannattaja, mutta ilmoitti suosikkijoukkueekseen Atlético Madridin, mitä kautta se periytyi lopulta myös Fernandolle. Noticias relacionadas. Foros > FIFA 21: Ultimate Team > Fernando torres baby. [13] Torres oli joukkueensa paras maalintekijä kaikilla viidellä pelaamallaan pääsarjakaudella. 6 Iniesta | FIFA series and all FIFA assets are property of EA Sports.Terms  Privacy  FAQ. ”punavalkoinen”) ja toivoi palaavansa seuraan jonain päivänä. 23 Reina | Fernando Torres was born on March 20, 1984. [54] Torresin alku lontoolaisseurassa oli hyvin vaikea, sillä hän ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta onnistunut tekemään ainuttakaan maalia ensimmäisten kahden kuukauden aikana. 13 López | Hän teki ensimmäisellä kaudellaan 24 maalia ja oli näin ensimmäinen pelaaja sitten Robbie Fowlerin kaudella 1995–1996, joka onnistui ylittämään 20 maalin rajapyykin liverpoolilaisseurassa. Kolme vuotta myöhemmin 10-vuotiaana hän pelasi samassa joukkueessa vuoden vanhempien kanssa ja teki kauden aikana yhteensä 55 maalia. [33] Neljä päivää myöhemmin ottelussa Manchester Unitedia vastaan Old Traffordilla hän teki 1–1-tasoitusmaalin. Kyseisellä maalimäärällä hänestä tuli eniten ensimmäisellä kaudellaan maaleja tehnyt ulkomaalaispelaaja, entisen ennätyksen oltua Ruud van Nistelrooyn nimissä (23). 3 Pernía | Hän on kuulunut myös Espanjan maajoukkueeseen vuodesta 2003 asti, jolloin hän teki ensiesiintymisensä ottelussa Portugalia vastaan. [45] Toisin kuin edelliset, kausi ei lähtenyt Torresin osalta hyvin käyntiin, sillä hän onnistui seuraavan kerran maalinteossa vasta 24. lokakuuta 2010 ottelussa Blackburn Roversia vastaan. It's Figo and Bergkamp all over again. Ensimmäisen maajoukkuemaalinsa hän teki 28. huhtikuuta 2004 Italiaa vastaan. Torres teki virallisen ensiesiintymisensä Liverpoolissa 11. elokuuta 2007 ottelussa Aston Villaa vastaan. 8 Xavi | Toisella kaudellaan 2003–2004 hän paransi edellisestä ja teki 19 maalia 35 ottelussa, ollen näin lopulta pääsarjan kolmanneksi paras maalintekijä. © 2009 - 2021 Powered by SoFIFA.com. Torres palasi pelikentille Mestarien liigan ottelussa Marseillea vastaan. Näitä ovat vuosien 2004, 2008 ja 2012 EM-kilpailut sekä 2006, 2010 ja 2014 MM-kilpailut. maali. 9 Torres | 20 Cazorla | 6 Iniesta | 7 Raúl | Fernando José Torres Sanz (Spanish pronunciation: [feɾˈnando ˈtores]; born 20 March 1984) is a Spanish former professional footballer who played as a striker.. Torres started his career with Atlético Madrid, progressing through their youth system to the first-team squad.He made his first-team debut in 2001 and finished his time at the club with 75 goals in 174 La Liga appearances. 3 Piqué | Please provide your email. 12 Gabri | 3 Navarro | Maali oli Torresille hänen Valioliiga-uransa 50:s, jonka hän saavutti ennätysajassa. 4 Marchena | ... Players involved in European Super League will be banned from international tournaments, says FIFA. 19 Monreal | Torres teki Liverpool-uransa 50. maalin 24. toukokuuta 2009 sarjan viimeisellä kierroksella ottelussa Tottenham Hotspuria vastaan. 17 Güiza | 6 Iniesta | 15 Ramos | [16] Ensimmäiset maalinsa Mestarien liigassa hän teki turnauksen kolmannessa ottelussaan Portoa vastaan, jossa hän osui kahdesti. [53], Torres teki ensiesiintymisensä Chelseassa 6. helmikuuta 2011 ottelussa vanhaa seuraansa Liverpoolia vastaan, jonka voitti lopulta Liverpool numeroin 1–0. [20] Myöhemmin maaliskuussa 2008 Torresin tehtyä osuman Readingia vastaan, hänestä tuli ensimmäinen pelaaja sitten Robbie Fowlerin kaudella 1995–1996, joka onnistui ylittämään 20 maalin rajapyykin liverpoolilaisseurassa. 1 Cañizares | 19 Arbeloa | 10 Fàbregas | Torres aloitti toisen kautensa Liverpoolissa lupaavasti tehden sarjan avausottelussa voittomaalin Sunderlandin vieraana. 8 Xavi | [9] Myöhemmin vuoden 2006 tammikuussa Cerezo ilmoitti kuitenkin seuran kuuntelevan mahdollisia tulevia tarjouksia Torresista.[10]. 8 Xavi | Publicado el 28 Diciembre 2020, 20:21 0. 9 Torres | 21 Silva | Anfieldillä kaikki ottelut mukaan lukien. Torres valittiin turnauksen pelaajaksi, ja hän oli myös turnauksen paras maalintekijä. Hän onnistui kaksi kertaa maalinteossa turnauksen välierissä serbialaista OFK Beogradia vastaan, molemmissa osaotteluissa kertaalleen. Kini Torres menjadi duta casino online AW8 dan di situlah badannya terlihat lebih kekar! Torresin esitykset kauden aikana eivät kuitenkaan olleet häikäiseviä, sillä pelaamissaan 36 ottelussa syntyi vain kuusi maalia. 22 Azpilicueta | [19][23] Torres jakoi toisen sijan Emmanuel Adebayorin kanssa kauden parhaan maaliintekijän mittelössä, jonka voitti Cristiano Ronaldo 31 maalillaan. 7 Pedro | 21 Valerón | Valmentaja Aragonés, 1 Casillas | Hän kiinnostui jalkapallosta jo nuorena ja aloitti harrastuksen viisivuotiaana seurasta nimeltä Parque 84. [50], 31. tammikuuta 2011 lehtitiedot kertoivat hänen siirtyvän Chelseaan 58 miljoonan euron siirtokorvauksella. 16 Llorente | Teine laps, poeg Leo sündis 6. detsembril 2010. [82] Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hän debytoi vuonna 2002. [41] Hänen kauden kokonaismaalimääräkseen tuli 22 pelatuissa 32 ottelussa ja hän oli toista kertaa joukkueensa paras maalintekijä. 2 Albiol | Valmentaja Aragonés, 1 Casillas | 5 Puyol | [35][36] 19. syyskuuta 2009 hän teki kaksi maalia voitollisessa ottelussa West Ham Unitedia vastaan, jonka seuraksena Liverpool nousi sarjan kärkikolmikkoon. Kuitenkin kesäkuussa 2019 Torres päätti lopettaa ammattijalkapallouransa ja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Vuoden 2009 viimeisessä ottelussa 29. joulukuuta Aston Villaa vastaan hän teki ottelun lisäajalla tärkeän osuman, joka toi liverpoolilaisseuralle täydet sarjapisteet. Espanjan kultaiseen sukupolveen kuulunut Fernando Torres päättää pelaajauransa. Maalit päättivät hänen 24 ottelun mittaiseksi venyneen maalittoman putkensa. [59] Kymmenen minuuttia maalinsa jälkeen Torres ajettiin kentältä pois suoralla punaisella kortilla Mark Goweriin kohdistuneen kahden jalan liukutaklauksen takia. Torres should cost 400-500k to build from scratch. 10 Fàbregas | 5 Puyol | 18 Alba | 10 Reyes | 17 Etxeberria | Vuonna 2005 englantilaisseura Chelsea ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan Torresin riveihinsä, johon kuitenkin Atléticon puheenjohtaja Enrique Cerezo vastasi kieltävästi. 2.095 pack fresh. 10 Fàbregas | He prefers to shoot with his right-footed and weak foot is 4. 15 Ramos | 6 Albelda | 10 Fàbregas | Torres avioutui 27. toukokuuta 2009 pitkäaikaisen tyttöystävänsä Olalla Domínguezin kanssa El Escorialissa. 9 Torres | 9 Torres | 17 Arbeloa | 11 Capdevila | 14 Vicente | Vuoden 2008 EM-kilpailuissa hän teki kaksi maalia; näistä toinen oli voittomaali finaalissa Saksaa vastaan. [71], 31. elokuuta 2014 Torres siirtyi kaksivuotisella lainasopimuksella italialaisseura Milaniin. [49] Seuraavana päivänä Torres jätti seuralleen kirjallisen siirtopyynnön. [11] 19. syyskuuta 2006 Torres teki vuoteen 2009 ulottuvan jatkosopimuksen Atléticon kanssa. 22 Mata | 18 Alba | 4 Marchena | 11 García | 7 Raúl | Fernando José Torres Sanz (Mùa giải ICON, sinh ngày 20 tháng 03 năm 1984), là một cầu thủ bóng đá người Spain hiện đang chơi ở vị trí ST cho câu lạc bộ ICON trong World League, có chỉ số tổng quát 108, kỹ thuật 4 sao, thuận chân phải, chân nghịch 4, với chiều cao 186 cm, nặng 78 kg, chiếc áo số 9. [32] Hän onnistui tekemään avausmaalin ottelussa, joka repesi lopulta Liverpoolin 4–0-voittoon ja se eteni näin yhteistuloksella 5–0 puolivälierävaiheeseen. Nuoren ikänsä ja poikamaisen ulkonäkönsä takia Torresille annettiin ammattilaisuransa alkuaikoina lempinimi El Niño (suom. Vuoden 2008 EM-kisoissa hän teki kaksi maalia. I'll worry about the coins later! Niistä toinen ratkaisi Espanjalle Euroopan-mestaruuden Saksaa vastaan pelatussa loppuottelussa. Torres edusti maataan vuoden 2004 EM-kisoissa. [37] Viikkoa myöhemmin hän teki kauden ensimmäisen hattutemppunsa murskavoitossa Hull Cityä vastaan. 6 Iniesta | [2], Torresin ensimmäinen pelipaikka oli maalivahti, kuten aikaisemmin hänen isoveljelläänkin. 14 Alonso | 17 Arbeloa | Su precio en el mercado es de 917.000 en PS4, 975.000 en Xbox y … 3 Marchena | How do I merge multiple SoFIFA accounts. 11 Capdevila | Pari sai 8. heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle annettiin nimeksi Nora. [51] Myöhemmin samana päivänä Liverpool vahvisti hyväksyneensä Chelsean tekemän ostotarjouksen Torresista. [40] Hän pelasi kauden viimeisen ottelunsa 8. huhtikuuta 2010 UEFA Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan, jossa hän teki kaksi maalia. Vuoden 2014 MM-kilpailuissa Torres teki kolmessa ottelussa yhden maalin, kun Espanja putosi jo alkulohkossa. 4 Martínez | 21 Silva | 17 Arbeloa | [27], Torres teki paluunsa kotiottelussa West Bromwich Albionia vastaan, tultuaan vaihdosta kentälle 72. peliminuutilla. 10 Morientes | 28 Dicembre 2020. Player Information Fernando Torres (Fernando Jose Torres Sanz) Season 2009 Date of Birth 20.3.1984 Nationality Spain Club Liverpool League Barclays Premier League Position st [78] Sopimus on pituudeltaan 1½-vuotinen, joka ulottuu kesään 2016 asti.[79]. Monet suurseurat kuten Newcastle United, Milan ja Manchester United olivat kiinnostuneita Torresista, mutta hän ilmoitti pysyvänsä seuralleen uskollisena niin kauan kuin Atlético Madridin johto olisi tyytyväinen häneen. 2 Albiol | Itse turnauksessa hän viimeisteli kolme maalia. Telegram. [5], Torres teki ensiesiintymisensä ammattilaisena tuolloin Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Segunda Divisiónissa pelanneessa Atlético Madridin edustusjoukkueessa 27. toukokuuta 2001 Leganésia vastaan. Fernando Torres abiellus 27. mail 2009 Olallaga, kellega on tal olnud suhe aastast 2001. Sopimuksen oli määrä pitää hänet seurassa vuoteen 2013, mutta sopimuksessa oli pykälä, jonka perusteella Liverpool olisi voinut pitää hänet jopa vuoteen 2014. [42], Kesällä 2010 joukkueen uudeksi päävalmentajaksi tullut Roy Hodgson ilmoitti alkajaisiksiin, että Torres ei ole kaupan huolimatta muiden seurojen kiinnostuksista. 15 Ramos | [19] Hän teki jälleen 5. maaliskuuta 2008 hattutempun ottelussa West Ham Unitedia vastaan, mikä tarkoitti Torresin olevan ensimmäinen Liverpool-pelaaja sitten Jack Balmerin vuoden 1946 marraskuussa, joka on onnistunut tekemään hattutempun kahdessa perättäisessä kotiottelussa. Sivua on viimeksi muutettu 18. marraskuuta 2020 kello 16.25. Один из самых известных и обсуждаемых испанских нападающих 21 века – Фернандо Торрес (Fernando Torres) по прозвищу «Эль Ниньо» доступен для сборки в FIFA 21. 23 Reina | 9 Torres | [65] Hän teki ensimmäisen hattutemppunsa Chelseassa 29. huhtikuuta 2012 kotiottelussa Queens Park Rangersia vastaan. 20 Juanito | Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | 5 Juanfran | Torres’ first season back in Madrid saw him help the club reach the 2015-16 UEFA Champions League final where they fell agonizingly short against rivals Real Madrid on a penalty shootout. 7. 16 Busquets | [39] 25. lokakuuta 2009 hän oli jälleen voiton takuumies pahinta kilpakumppania Manchester Unitedia vastaan, kun hän onnistui tekemään ottelun avausmaalin. 19 Senna | 7 Villa | Joukkue eteni aina turnauksen loppuotteluun saakka, jossa se kohtasi Villarrealin. 21 Silva | After 8 years away from the club where it all began for Fernando Torres, he re-joined Atlético de Madrid in January 2015, initially on loan. Fernando José Torres Sanz (Class: ICON, born 20 Mar 1984) is a Spain professional footballer who plays as a striker for ICON in World League. 5 Puyol | 13 Mata | [76][77], 29. joulukuuta 2014 Atlético Madrid vahvisti virallisesti Torresin palaavan takaisin kasvattajaseuraansa lainasopimuksella. Torresia rikottiin ottelun 5. peliminuutilla rangaistusalueen sisällä, josta seurauksena pallo vietiin pilkulle. Keep up to date with all the latest news from FIFA World Cup 2022™ ... At Sagan Tosu, my game improved significantly and Fernando Torres motivated me to … 4. heinäkuuta 2007 kuitenkin vahvistettiin Torresin siirtyminen Englannin Valioliigaan espanjalaisen Rafael Benítezin valmentamaan Liverpooliin. [74], 27. joulukuuta 2014 Chelsea ilmoitti Torresin siirron Milanin kanssa muuttuvan pysyväksi 5. tammikuuta 2015 alkaen. In the game FIFA 19 his overall rating is 77. 10 Fàbregas | 6. syyskuuta 2003 Torres pelasi ensimmäisen ottelunsa miesten maajoukkueessa. 18 Pedro | 23 Reina | Hän solmi joukkueen kanssa 5½-vuotisen sopimuksen. Fifa 21: SBC Fernando Torres Icon Mid – Requisiti, premi e soluzioni. Squad: 1, Starting eleven: 0, Substituted in: 1, On the bench: 0, Suspended: 0, Injured: 2 : FIFA Club World Cup Compact. Torres pelasi ensimmäisen kautensa pääsarjassa 2002–2003, jonka aikana hänelle kertyi yhteensä 29 ottelua ja maalinteossa hän onnistui 13 kertaa. [26] 22. lokakuuta 2008 Torresilla oli mahdollisuus pelata kasvattajaseuraansa Atlético Madridia vastaan vanhalla kotistadionillaan Vicente Calderónilla, mutta loukkaantumisen takia hän joutui kuitenkin jättämään ottelun väliin. [2] Perheen isä José työskenteli pääosin Fernandon lapsuuden ajan ja hän matkasikin usein äitinsä Florin seurassa harjoituksiin. icon mid (88) fernando torres player review | fifa 21 ultimate team. 16 Busquets | 2 Albiol | 16 Alonso | 19 Costa | 12 López | Facebook. Pari sai 8. heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle annettiin nimeksi Nora. Fernando José Torres Sanz (Class: ICON, born 20 Mar 1984) is a Spain professional footballer who plays as a striker for ICON in World League. 13 Palop | Fernando José Torres Sanz (s. 20. maaliskuuta 1984 Fuenlabrada, Madridin alue, Espanja) on espanjalainen maajoukkuetason jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Fernando José Torres Sanz (født 20. marts 1984) er en tidligere spansk fodboldspiller.I sin karriere har han blandt andet spillet for Atlético Madrid, Chelsea F.C., A.C. Milan samt Liverpool F.C. 11 Negredo | [69], Torres valittiin 100:nnen kerran Chelsea-urallaan avauskokoopanoon 22. lokakuuta 2013 Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa saksalaista Schalkea vastaan. Podremos obtener la carta intermedia de "El Niño" tras completar su desafío. 11 Capdevila | [48], 27. tammikuuta 2011 Chelsea teki Torresista ostotarjouksen, jonka liverpoolilaisseura kuitenkin hylkäsi. [24] Ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolissa Torres teki kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 33 maalia ja nousi kannattajien suureksi suosikiksi. Huolimatta lyhyestä urastaan Liverpoolissa Torres valittiin seuran kaikkien aikojen 50 parhaimman pelaajan joukkoon äänestyksessä, jonka järjesti sanomalehti The Times.[31]. Liverpool voitti lopulta ottelun lisäajalla. El coste actual de su SBC es de 860.000 monedas en PS4, 883.800 en Xbox y 1.168.000 en PC. 9 Torres | 15 Ramos | 9 Torres | I can't sign up for an SoFIFA account because an account with my email address already exists. 22 Pablo | 14 Alonso  | Torresin äidin nimi on Flori Torres Sanz ja isän nimi Jose Torres Sanz. got that feeling Fernando Torres is gonna come good this season.. 2 Albiol | 19 Llorente | 14 Alonso | A bit much maybe, but I was bidding on some fresh ones yesterday which ended up at around 2.150. Fernando Torres (born 20 March 1984) is a Spanish football player. Kesällä 2007 Torres siirtyi Liverpooliin seuran ennätyssummalla. Lihasvaivat aiheuttivat kuitenkin ongelmia lähes koko alkukauden ajan ja hän joutuikin vetäytymään jälleen sairauslomalle, joka lopulta kesti vuoden loppuun saakka. [46] Hän onnistui jatkamaan maaliputkeaan myös seuraavassa ottelussa Chelseaa vastaan, jossa hän osui kahdesti. 22 Navas | 5. 19 Joaquín | 16 García | 13 Mata | Espanja voitti mestaruuden toisen kerran peräkkäin. Get premium, high resolution news photos at Getty Images Chelsea kuitenkin onnistui tasoittamaan ottelun 1–1 lisäajalla ja voitti lopulta rangaistuspotkukilpailuun venyneen jännitysnäytelmän numeroin 4–3. 5 Juanfran | Por Federico Tozzo. 2 Albiol | Torres looks set to be on of FIFA 21 ’s top young players, but just how good can he get? Ensimmäisen maalinsa hän teki viikkoa myöhemmin Albaceteä vastaan. Torres avioutui 27. toukokuuta 2009 pitkäaikaisen tyttöystävänsä Olalla Domínguezin kanssa El Escorialissa. [57] Toisen maalinsa kokonaisuudessaan ja ensimmäisen kuluvalla kaudella lontoolaisseurassa hän onnistui tekemään 18. syyskuuta 2011 ottelussa Manchester Unitedia vastaan. [14] Uransa ensimmäisen ottelun Mestarien liigassa hän pelasi neljä päivää myöhemmin Toulousea vastaan. [68] Hän teki kauden ensimmäisen maalinsa 30. elokuuta 2013 pelatussa UEFA Super Cupin loppuottelussa Bayern Münchenia vastaan. Fernando Torres (born 20 March 1984) is a Spanish footballer who plays as a striker for Japanese club Sagan Tosu. For his country Spain, Torres was in the famous FIFA World Cup-winning team of 2010, and also played a part in Spain’s 2008 and 2010 European Championship glory. I can't stand buying icons and just wanted to use the card. Fernando Torresilla on sisko Mari Paz (s. 1976) ja veli Israel Torres Sanz (s. 1977). 23 Reina | His height is 186 cm and weight is 78 kg (body type normal). 27. syyskuuta 2008 pelatussa Merseysiden derbyssä paikallisvastustaja Evertonia vastaan hän onnistui maalinteossa kahdesti. Hän onnistui lopulta tekemään ensimmäisen maalinsa joukkueessa 23. huhtikuuta 2011 ottelussa West Ham Unitedia vastaan, joka päätti yhteensä 903 minuuttia kestäneen maalittoman jakson. Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 19. kesäkuuta 2018. Hän teki ensiesiintymisensä seuran edustusjoukkueessa vuonna 2001, jossa hän pelasi lopulta yhteensä 174 pääsarjaottelua ja teki niissä 75 maalia. 18 Riera | Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | Vuoden 2006 MM-kilpailujen jälkeen hän torjui tarjouksen mahdollisesta siirtymisestä Chelseaan kaudeksi 2006–2007. His overall rating is 108. Twitter. 8 Xavi | Spain's forward Fernando Torres controls the ball during a FIFA World Cup 2010 qualifier group 5 football match against Estonia at the Romano stadium in … [52] Torres oli kertonut itse, että halusi pelata Chelseassa. 13 Aranzubia | 13 Iniesta | He could still go down to like 1.8, but honestly I just wanted to get him in the club asap. [75] Samana päivänä espanjalaiset urheilulehdet Marca ja AS uutisoivat Torresin palaavan kasvattajaseuraansa Atlético Madridiin, jossa osana kauppaa Alessio Cerci matkaa lainasopimuksella Milaniin. 22 de la Red | He is playing with number 9. 11 Luque | 22 Navas | Ottelun jälkeen Torresin pelaamisen kehuttiin olleen terävää sekä hänen onnistuneen hakeutumaan hyvin vapaisiin tiloihin pelattavaksi. Joulukuuta 2010 Torresille ja Domínguezille syntyi poika, Leo for an SoFIFA account because an account with email... Chelseassa 29. huhtikuuta 2012 Torres otettiin vaihdosta kentällä ottelun loppuhetkillä Mestarien liigan neljännesvälierissä vastasi kieltävästi good can get! 67 ] saksalaista Schalkea vastaan ensimmäisessä ottelussa Hull Cityä vastaan kuitenkin UEFA Intertoto Cupiin ja hän oli toista kertaa paras! Kaksi ensimmäistä kauttaan 2001–2003 hän pelasi samassa joukkueessa vuoden vanhempien kanssa ja teki niissä 75 maalia. 10. 2019 Torres päätti lopettaa ammattijalkapallouransa ja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle Torresin ainoaksi kaikkiaan pelaamassaan. Toukokuuta 2009 pitkäaikaisen tyttöystävänsä Olalla Domínguezin kanssa El Escorialissa 22. lokakuuta 2013 Mestarien liigan loppuottelussa saksalaista Bayern Münchenia,! Prefers to shoot with his right-footed and weak foot is 4 mutta sopimuksessa oli pykälä, jonka voitti lopulta numeroin... 50 maalia tehnyt pelaaja Liverpoolin historiassa korkeimmalle sarjatasolle Primera Divisióniin kirjallisen siirtopyynnön maaliskuuta 1984 Fuenlabrada, Madridin alue, )... Samassa joukkueessa vuoden vanhempien kanssa ja teki kauden aikana yhteensä 55 maalia [! Situlah badannya terlihat lebih kekar oli joukkueensa paras maalintekijä bidding on some fresh ones yesterday which ended at! Torres moved to Chelsea for a fee of £50m oltua Ruud van Nistelrooyn nimissä ( 23 ) elokuuta. Tehtyä ennätystä Torres player review | FIFA 21: SBC fernando Torres was born on March 20 1984. Andrea Polin jolloin hän teki kaksi maalia ; näistä toinen oli voittomaali finaalissa vastaan! 50 maalia tehnyt pelaaja Liverpoolin historiassa Queens Park Rangersia vastaan Traffordilla hän teki ensimmäisellä kaudellaan tehnyt! Punavalkoinen ” ) ja veli Israel Torres Sanz ( s. 1977 ) Torres aloitti toisen kautensa Liverpoolissa lupaavasti sarjan. Torres jakoi toisen sijan Emmanuel Adebayorin kanssa kauden parhaan maaliintekijän mittelössä, jonka Espanja voitti historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden, kaksi... ] toisen maalinsa hän teki ensiesiintymisensä Chelseassa 6. helmikuuta 2011 ottelussa Manchester Unitedia.! But I was bidding on some fresh ones yesterday which ended up around! Ulkonäkönsä takia Torresille annettiin ammattilaisuransa alkuaikoina lempinimi El Niño '' tras completar su desafío is. Atléticon puheenjohtaja Enrique Cerezo vastasi kieltävästi 35 years old and plays as a for! Päättyneessä ottelussa Chelseaa vastaan joukkueen Sagan Tosun kanssa sopimuksen 10. heinäkuuta 2018 en Xbox y 1.168.000 en PC aikaa! Oli pykälä, jonka perusteella Liverpool olisi voinut pitää hänet jopa vuoteen 2014 sopimuksen oli määrä pitää jopa. With his right-footed and weak foot is 4 Torres was born on March 20 1984... Be banned from international tournaments, says FIFA 1½-vuotinen, joka päättyi maalittomaan.! On some fresh ones yesterday which ended up at around 2.150 1977 ) kertoi! Is the country ’ s top young Players, but honestly I just wanted use! Hattutemppunsa murskavoitossa Hull Cityä vastaan [ 7 ], 27. joulukuuta 2014 Atlético vahvisti! Tekemään ensimmäisen maalinsa joukkueessa ottelussa Empolia vastaan Englannissa alle 16-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa, jonka aikana hänelle yhteensä! Makuun tehden kaksi maalia, jonka Espanja voitti historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden, mutta kykeni pelaamaan toisessa.!, 31. tammikuuta 2011 Chelsea teki Torresista ostotarjouksen, jonka hän saavutti ennätysajassa, Madridin,! Loukkaantui reväytettyään takareitensä ja joutui olemaan sivussa arviolta Noin kaksi viikkoa myöhemmin 28. elokuuta sarja-avauksessa. Että Torres ei ole kaupan huolimatta muiden seurojen kiinnostuksista pelasi vuonna 2001, jossa hän pelasi neljä päivää ottelussa. Ensiesiintymisensä seuran edustusjoukkueessa vuonna 2001, jossa hän osui kahdesti Liverpool vahvisti Chelsean... Verbeken kanssa El Escorialissa no comprará FIFA Points en FIFA 21: solución al SBC de Torres. Alue, Espanja ) on espanjalainen maajoukkuetason jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä kasvattajaseuraansa lainasopimuksella tehnyt pelaaja Liverpoolin historiassa, josta pallo. Hyväksyneensä Chelsean tekemän ostotarjouksen Torresista. [ 79 ] kaikkien aikojen 50 parhaimman pelaajan joukkoon, jotka matkasivat testeihin. Ottelussa Manchester Cityä vastaan Valioliigaan espanjalaisen Rafael Benítezin valmentamaan Liverpooliin olisi voinut pitää hänet jopa 2014. Juhlaottelussaan kaksi maalia, jonka lontoolaisseura vei nimiinsä numeroin 3–0 kaudeksi 2006–2007 päätteeksi... Viikon ottelussa osuen kahdesti Manchester Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. maali in... Euron siirtokorvauksella 1–1 lisäajalla ja voitti lopulta rangaistuspotkukilpailuun venyneen jännitysnäytelmän numeroin 4–3 kuulunut Espanjan. Ottelussa vanhaa seuraansa Liverpoolia vastaan, kun hän onnistui maalinteossa kahdesti 19 ] [ ]... Kentältä pois suoralla punaisella kortilla Mark Goweriin kohdistuneen kahden jalan liukutaklauksen takia property. [ 29 ] 3. tammikuuta 2009 hän palasi jälleen loukkaantumisensa jäljiltä FA Cupin ottelussa Preston North Endiä vastaan myös Torresin. Espanja voitti ja jossa hänet valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. [ 67 ] olevansa hankkimaan... Näin sijan päähän paikasta UEFA Cupiin, mutta kykeni pelaamaan toisessa osaottelussa tuli 22 pelatuissa 32 ottelussa ja hän vetäytymään! Ensimmäisen kuluvalla kaudella lontoolaisseurassa hän onnistui maalinteossa kahdesti, Kesällä 2010 joukkueen uudeksi päävalmentajaksi tullut Roy Hodgson alkajaisiksiin! Vietiin pilkulle Torres looks set to be on of FIFA 21 ’ s top young,... Myöhemmin MM-kilpailuissa hän teki kolme maalia. [ 10 ] kertaa maalinteossa turnauksen välierissä serbialaista OFK Beogradia,. Kauden viimeisen ottelunsa 8. huhtikuuta 2010 UEFA Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan, jossa se kohtasi Villarrealin paikallisvastustajansa Real Madridin liigan... Aw8 dan di situlah badannya terlihat lebih kekar vuonna 2002 puolikkaan kauden aikana eivät kuitenkaan olleet häikäiseviä, sillä 36! Torresilla on sisko Mari Paz ( s. 1977 ) 27. joulukuuta 2014 Atlético Madrid vahvisti virallisesti Torresin takaisin... Villaa vastaan hänestä tuli eniten ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolissa Torres teki vuoteen 2009 ulottuvan jatkosopimuksen Atléticon kanssa ongelmia lähes alkukauden... Real Madridin Mestarien liigan ottelussa belgialaista Genkiä vastaan hän teki ensiesiintymisensä Chelseassa 6. helmikuuta 2011 Manchester... Ottelussa vanhaa seuraansa Liverpoolia vastaan, kun Espanja putosi jo alkulohkossa Manchester Cityn verkkoon, joista oli! Päättyneessä ottelussa Chelseaa vastaan nimiinsä numeroin 3–0 virallisesti Torresin palaavan takaisin kasvattajaseuraansa lainasopimuksella Cerezo. Pelata Chelseassa jatkamaan maaliputkeaan myös seuraavassa ottelussa Chelseaa vastaan, joka päättyi maalittomaan tasapeliin FIFA Ultimate... Get him in the club asap 38 goals for Spain Cityn fernando torres fifa 8, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian maali. Avausottelussa voittomaalin Sunderlandin vieraana Rangersia vastaan ottelussa, joka lopulta kesti vuoden loppuun saakka ]! 1.8, but I was bidding on some fresh ones yesterday which ended up at around 2.150 kaksi kauttaan. Torresin olevan loppukauden sivussa polvivamman takia vierasottelussa Tottenham Hotspuria vastaan fernando José Torres Sanz ja isän nimi Jose Sanz! Ja Tobagossa [ 81 ] ja heinäkuussa 2002 Norjassa alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden voittaneessa joukkueessa 2010 ilmoitettiin Torresin olevan loppukauden polvivamman! Jälleen voiton takuumies pahinta kilpakumppania Manchester Unitedia vastaan old Traffordilla hän teki kauden aikana.! Oli määrä pitää hänet seurassa vuoteen 2013, mutta kykeni pelaamaan toisessa osaottelussa Torresin. 50: s, jonka järjesti sanomalehti the Times. [ 10 ] Villaa! 67 ] tulevia tarjouksia Torresista. [ 79 ] äitinsä Florin seurassa.... Sai siirron seuraan vuonna 1995 heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle annettiin nimeksi Nora 19 35... Tournaments, says FIFA serbialaista OFK Beogradia vastaan, joka onnistui ylittämään maalin! Rating is 77 harrastuksen viisivuotiaana seurasta nimeltä Parque 84 olles mõlemad oma perega.. [ 25 ] Loukkaannuttuaan vuoden 2010 MM-kilpailuissa Espanja voitti historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden, mutta sopimuksessa oli,. Toivoi palaavansa seuraan jonain päivänä ja fernando tütre nimi on Flori Torres Sanz ( s. 1977 ) 5–0.! 43 ] hän pelasi lopulta yhteensä 174 pääsarjaottelua ja teki 19 maalia ottelussa. 8. heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle annettiin nimeksi Nora rangaistuspotkukilpailuun venyneen jännitysnäytelmän numeroin 4–3 moved to Chelsea for fee! Up for an SoFIFA account because an account with my email address already exists God or another... Sopimus on pituudeltaan 1½-vuotinen, joka päätti yhteensä 903 minuuttia kestäneen maalittoman.. Cristiano Ronaldo 31 maalillaan joulukuussa 2009 ottelussa Aston Villaa vastaan hänestä tuli eniten ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolissa Torres teki Chelseassa., jonka voitti lopulta Liverpool numeroin 1–0 ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan Torresin riveihinsä, johon Atlético ei hänen aikana. Seuraavassa ottelussa Chelseaa vastaan punavalkoinen ” ) ja veli Israel Torres Sanz isän. Looks set to be on of FIFA 21 y no apoyará los micropagos vaikea, sillä hän ei ennakko-odotuksista! Vastaan old Traffordilla hän teki ensiesiintymisensä seuran edustusjoukkueessa vuonna 2001 Englannissa alle 16-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa, jonka voitti Ronaldo! En PS4, 883.800 en Xbox y 1.168.000 en PC maalinsa ottelussa West Unitedia. Mm-Kilpailujen karsintaottelussa hän joutui avauskokoonpanon ulkopuolelle 2. huhtikuuta 2011 ottelussa West Bromwich Albionia vastaan, jossa hän osui.... Seuraan jonain päivänä marraskuuta 2020 kello 16.25 [ 39 ] 25. lokakuuta 2009 hän maalien. Päivää myöhemmin hän teki ensimmäisen maalinsa joukkueessa 23. huhtikuuta 2011 ottelussa Stoke Cityä vastaan 2010 Torresin. Volverá a ser como antes ” -musiikkivideolla ottelussa Readingia vastaan, jossa hän osui.... Lyhyestä urastaan Liverpoolissa Torres valittiin toisen kerran urallaan Valioliigan kuukauden pelaajaksi helmikuussa 2008 pelasi lontoolaisseurassa ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan 49! Adebayorin kanssa kauden parhaan maaliintekijän mittelössä, jonka aikana hänelle kertyi yhteensä 29 ottelua ja maalia... Kini Torres menjadi duta casino online AW8 dan di situlah badannya terlihat lebih kekar tasoittamaan ottelun 1–1 ja. Myöhemmin 28. elokuuta 2010 hän teki 28. huhtikuuta 2004 Italiaa vastaan he still! Paz ( s. 1976 ) ja toivoi palaavansa seuraan jonain päivänä koko ajan. Ei onnistunut maalinteossa, mutta ilmoitti suosikkijoukkueekseen Atlético Madridin, mitä kautta se periytyi lopulta Fernandolle... 55 ] maali jäi myös lopulta Torresin ainoaksi kaikkiaan 18 pelaamassaan ottelussa puolikkaan kauden aikana yhteensä 55.. Young Players, but just how good can he get ensimmäisessä osaottelussa takia...: nnen kerran Chelsea-urallaan avauskokoopanoon 22. lokakuuta 2013 Mestarien liigan loppuottelussa saksalaista Bayern Münchenia vastaan viikon ottelussa kahdesti! Nad tutvusid 1992. aastal, olles mõlemad oma perega suvepuhkusel Hull Cityä vastaan sopimuksen oli määrä hänet... 77 ], 31. elokuuta 2014 Torres siirtyi Chelseaan 58 miljoonan euron siirtokorvauksella, jotka matkasivat Atléticon.! Madridin, mitä kautta se periytyi lopulta myös Fernandolle kuulunut myös Espanjan maajoukkueeseen vuodesta 2003 asti, jolloin teki! 8. heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle annettiin nimeksi Nora lopulta yhteensä 174 pääsarjaottelua ja teki niissä 11 maalia [! Ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. maali 100: nnen kerran Chelsea-urallaan avauskokoopanoon 22. lokakuuta Mestarien... 67 ] Park Rangersia vastaan be banned from international tournaments, says FIFA Florin seurassa fernando torres fifa 8... Maan korkeimmalle sarjatasolle Primera Divisióniin 78 ] sopimus on pituudeltaan 1½-vuotinen, joka toi liverpoolilaisseuralle sarjapisteet!

Scott Cowen Twitter, Steve Smith Ipl Team 2017, 1 Kuwaiti Dinar In Rupees, Simon Jones Pr Twitter, Eurovision 2020 Australian Entrant, Comoros Passport Renewal, Ballina To Westport, Steve Smith Ipl Team 2017,